Otettii keleist vaari ja lährettii aurinkompaistet ulos haistelemaha koirie kans. Pakkaslumi narsku kenkie al, tuuli tuivers, mut me paineltii menemähä. Eikä näyttäny kellää ny liijemmi kylmäkää oleva - tosin piänet villapairat kaikil oliki pääl.

Meijä punakaverukset löysivä jottai jännää tuaksuteltavaa.

Kadi taas jäi sitä siihe viärehe ihmettelemähä.

"Ai mää vai?!"

Sit oliki kamera jo jääs, et loppumatkaa tehtii ilma kuvie ottamissii. Laitin sen povitaskuhu lämppeemähä. Takastulles pysähryttii museosillal ja nappasin kameran taas esil.

Ja Kissi sit nappas kivemmurikan suuhus ja muut kattova het, et mitä se sai...

Kissi sylkäs kivem poijes suustas ja sit tiäl meniki pari lenkkeilijää, joitte keskustelemist koirakki jäivä vähä seuraamaha.

Luntaki tosiaa o tullu nuuskutettuu, paljastava Kadin ja Kissin kuanot.

Ja taas Kissi o hakemas ittelles jottai (herkkuu?) lume alt. Kadi tarkkan, et jos tulee tarpeeks hyvät tuaksut, ni hänki ryhtyy hommihi. Mut eihä niist kivist mittää tuaksuu tul.

Yhtää oikkee hyvää nappasuu ei ny tullu, ku tuntus, et koko aja joku o nokka jonnekki suuntaha. Mut täsä eres suurimpiirteis mulleppäi.

Sit koht oliki eres kaks karvapeppuu.

Ja välil lumi pöllys, ku koirat ravisteliva kuanoho jäänyttä lunt poijes.

"Otaks sää munstki kuvaa?!"

Ja pysyshä se Kyöstiki lopult sevverti kaukan, ettei ollu nenu linssis kiines. =oD

Mimistki halusin lähikuvaa, ja pyysin sit orottamaha, ku muut jatkova viäl ettippäi. Mimi ol iha hualissas, et nynne jättää meittit...

Ja mää naureskelin, et näyttää silt, ku Mimin pöksyt olis puttoomas. Hih! Vaiks iha hyvi ol paikallas ja kii - kaula vaa vähä paljaan.

Mimist kuvaa ottaes tul Kissiki siihe, et ot munstki kuvaa.

"Jaa!? Mitennii hassun näköne?"

"Mää meen poijes sit!"

Kissi kaivel siäl nii intoumuksel, et Kadinki pit mennä kattomaa, mitä Kissi löys. Eihä siäl - taaskaa - ollu yhtää mittää.

Ni, äkkiihä se Kadiki sit taas takasi polul tul.

Sit löyty "the keppi"! Vau! Se olisis ollu Kissinki miälest iha valla ihana, mut eihä Kadi sitä tollasel kirpul antanu. Vaiks oikeest Kissihä olisis vaa sitä taisteluu halunnu. Et saa pittää kii, ku toine riapottelee. Kadi vaa ei tykkää riapotel kettää...

Keppi vaa ol nii ulottuvaine, et se osu kaikkii poluv viäres olevihi puskihi ja sen kantamine ol melkose haasteellist.

Meinas sit, et jos piilotetaanki se hyvääm paikkaha seuraavaa lenkkii orottamaha.

Tää voisis olla hyvä paikka. Siirretää vaa vähä lunt pääl, ni keppi jää piiloho...

... Kissi tul kummiski paikal ja Kadi päätti, et ei ollukkaa tarpeeks hyvä paikka. Paremp viärä pihal saakka.

Mut lopultas Kissiki sit löys oman keppis. Piäne havupuun oksan, mitä kantel sit Kadin peräs vähä aikkaa. Ku huamas, et se jäi kii joka paikkaha, ni jätti sen sit jossaikohti maaha lojumaha. Ei ollukkaa kiva, ku ei kukkaa muu koirist välittäny häne "aarteestas" yhtää.

Mut olipa kiva lenkki! Posket punotti ku kotti tulttii ja koirilki näytti sit unet maistuva.