Joha ol taas mahottoma kamala yä. Nokka ol joko liija kuiva, et tuntu henkittäminenki vaikkialt, ku kylmä ilma men suaraa keuhkoihi, tai sit tukkees, et ilma ei kulkenu mihinkää suuntaa, tai sit ol niinku hana olis aukastu ja mikkää määrä nenäliinoi ei meinannu riittää. Huh! Siihe pääl aivastelut ja kröhimiset, ni en tiär kuim moni meijä plutunast kunnol sai nukuttuu...

Pikkase alko pilvet rakoilemaa aamusel.

Puale tunnim pääst ol jo melkkest kaik pilvet hävinny.

Ja siit tunnim pääst paisto aurinko iha kirkkaalt taivaalt. Mitä ny vähä poutapilvii ol siäl tääl. Hurjan kirkast ja kaunist!

Kadiki sit yritti saar verhot poijes aurinkonsäteitte erest...

Ol vähä syvemppää sinist...

... ja vaaleempaa sinee, riippue minne ilmansuuntaha katto.

Puhusi kans aamuste kovaste puhelimes, tais mennä mont tunttii yhteensä. Akkuki sit otti ja loppu keske viimese keskustelun. Ei näät nykykännykät tällassii maratonei kest - puhumattakaa siit, mite kuumaks se kännykkä ehti siin puheluje aikan ain tulla.

Aamusti ol sellane nollakeli, sit tunnim pääst ol jo miinus yhreksä ja iltapäiväl ol ykstoist astet pakkast, ku lenkil lährettii.

Nelikko valmiin menoho!

Mut pitihä sitä sit ottaa lissää ryhmäkuvii lumen keskelt. Ei pahemmi ollu enää ajotiät näkyvis, ku ol tuuli dyynittäny lunt siihe niim paljo.

Ja ku varjos oltii, vaiks aurinko paistoki, ni melkose hämärällaiseks men kuvaki.

Sit menttii jonos mettäpolkui pitki, kunnes päästii taas tiäl. Tosin siinkohtaa kamera sit tilttas, et ei tost kylmäst kelist tykkää yhtää.

Poika eht opinahjostas kotti enne isäntää ja siihehä se auto sit tiäl jämähti, et ei siit lumivallil läpitte enää niiv vaa mentykkää. Hän sit lappiol sai kiikunkaaku lumet nii poijes, et sai auton kutakuinki (vaikkialt näytti) pihal ja omal paikalles. Sit hän lappiois ja mä kolasi ja levennettii kummaste taas pihatiät metriv verra, et siit mahtuu kulkemaa. Iha hurjan kamala tuuli kyl pohjosest, et hyytävä paikka tosa avonaisel pellol ol puuhastel.

Ja iltalenkil ol sit seittemäntoist astet pakkast ja koiril tuntu oleva kaikil jo het ulko-ove avaamisej jälkkee tassut jääs. Pikapikaa hätie toimitukset mettärreunaha ja sit takasi kotti, takal lämpöhö.

Mitä ny kissat pit vähä jööt. Tai siis Susu. Kyösti makoili rinkulassas iha pokkana enste, mut sit Susu tul toist tuijottelemaha ja Kössi anto het tilaa. Susu siv vaa men asettumaa hyvään asentoho Kössil lämmittämähä rinkulaha ja Kyösti jäi ite orottelemaa viärel, et kosk tää "kuningatar" taas antais hänel tilaa...

Koirii nii haittaa kissoje tuijotukset, mut kissat eivä ol millänsäkkää koirie vastaavist, vaiks niilki kova yritys ov välil.

Finrexinii nassuu ja peiton alle, josko ehtis nukkumaa sev voimal sit eres jokuse tunni kunnol. Toiveis olisis. Kauniit unii!