Millonkas se talvi oikeest alkaakaa? Tätä mustaa, märkkää syksyy ojjo kestäny tosi pitkään, liijam pitkää, jos mult kysytää. Piän valkone lumikerros ja pikkupakkane, se olis oikkee vaa poikaa!
 

Ei tunnu oleva kovi mialuissii nää märkälenkit koirienkaa miälest, ku ihav valla ilol ain kottippäi tuleva, jokaikiselt lenkilt, vaiks sit akkunoist ulos sisält katteltaiski. Kadin lempipaikaks om muarostunu tää yks nojatuali, mink nojan takan taitaa tuntee olos turvallisemmaks, ku divaanilt suaraa pihal kattelles. Tää kyl välil makkaa divaanil, akkunan al, mut ei pahemmi enää ol siit ulos kurkkimas. Vuas sitte ku niit susii täsätianoil ol ja ulvomistaki kuultii, ni se paniikki ei ol tainnu viäläkää täysi asettuu, vaikkei enää ol susist näkö-/haju-/kuuloaistimuksii ollukkaa.
 

Isäntäki sai sit vihrov viime Tapanimpäivän kaatuneist puist toisen pilkottuu. Rungompalaset Kadi lenkil lähties huamas het. Uskomattoman tarkka näkö koiraks. Seisahtu ku seinää, karvat nous pystyy, vatta laskeutu alespäi ja häntä men koipiev välii. Ku mä jatkoiv vaa matkaa, Kadi seuras nii kaukan, ku remmi anto myäte ja kiärs melkkest tiän toisempuale ojast, ku tultii puitte kohral.
 

Eihä sitä ny voi tiätää kuiv vaarallissii tällaset rungompalaset ova. Seisahruin tähä lähistöl, muina miähin vaa ja Kissi ja Kössi käväs pikahaisut tekemäs ja jatkovam matkaa. Mäki sit vihroste, mut ku Kadi ei ollu valmis haistelee puit siin vaihees, ni tultii kottikkipäi täst samast kohtaa, eikä menty tiät pitki. Taas ol Kadi väistömoodis ja mä hetken seisoin puitte viärel. Täsäkohtaa Kissi ja Kössi jo menivä näitte ohitte niinku niit ei eres siin olisis koskaa ollukkaa. Vähä sohisin kenkäl yht palast ja Kadi tul hippase lähemmäs, mut ol silti koko aja mun takan.

Jatkettii matkaa kottippäi, mut pihalmenoaukon kohral käännyinki taas takasippäi. Täl kerttaa Kadi pysy mun sivul koko aja, vaiks yhä niskakarvat pörhölläs ja tiukal tuijotuksel puukasaa kohti. Ny seisoin puittev viärel nii kauva, et Kadi käväs puit haistelemas. Ekaks tosi varovaste ja sit paremmi. Tais lopult haistaa isännän tuaksun siält moottorisahan hajun takkaa; karvat laskeutu ku iskust. Sit katto mua, et "mitä me täsä seistää?". Heh! Jatkettii matkaa kottoo poijespäi vähäsemmatkaa ja palattii sit taas takasi. Täl kerttaa Kadi ei enää ees noteerannu puit miksikää. On se vaa nii pelkuri-raukkaparka, mut silti nii rakas. <3
 

Eile ol myäs yleine lukuhetki klo 19-19:15 ja vaiks alkuperäne irea ol kannattaa suamalaist, ni mul tarttu lukuhetkee ulkomaalaine kirja. Ja sen kahreksa sivuu ehrin vartis lukemaa, tuntu hyvält. Meinasin jatkaa illal enne nukkumaammenoo, mut nii siin sit kävi ku monen muunaki iltan, et olin nii väsyny, et sammutin valot ja nukahrin melkkest jo enne ku pää osu tyynyhy. Eli jatkan siis toiste. ;)
 

Kissakamut viättävä paljo unihetkii yhres, nykku torppa o kesäst viileentyny. Juu, märkähä se kesä ol, mut silti kuuma, meijä mittapuil. Jostai syyst meijä torppaha ei tahro millää saar läpivetoo, vaiks kui yrittää vastakkaisii akkunoit pittää auk. Ei ees ovie auki pitämine kesäsi tahro auttaa. Onneks sitä silti voi välil ain tehrä, kunha vähä ovii pittää silmäl. Meijä karvakatraast ei kettää ol karkailevaist sorttii.