Uutinen Ylen nettisivuilla (http://yle.fi/uutiset/kauneus_on_sivuseikka_koiranayttelyissa/6241633) sai taas miettimään, mitä on ja mitä ehkä voisi olla.
Nykyinen koiranäyttelyasetelma on perusteeltaan hyvä. Vakava tarkoitus toimia jalostuksen apuna ja antaa viitteitä mahdollisten yhdistelmien pentujen laadusta, niin toiminnallisesti, terveydellisesti kuin ulkonäöllisestikin. Mutta. Ihminen on kunnianhimoinen eläin ja menee myös helposti äärimmäisyyksiin, jos sille sellainen tilaisuus annetaan. Valitettavasti.
Pieni yleiskatsaus näyttelyihin. Jokaiseen näyttelyyn vapaaehtoisesti ilmoitetaan koiria eri roduista, joko kasvattajien, osaomistus- tai sijoituskoirien omistajien sekä ihan vain koiraharrastajien toimesta. Näyttely kokoaa yleensä samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Silloin kun hyvin sattuu. Valitettavasti mukana on myös niitä, joiden tarkoitus on vain ja ainoastaan voittaa, ja jollei voittoa tule, voittavista koirista, tuomarista, kasvattajista ym. löytyy kyllä paljon puutteita ja tulos on virheellinen. Heidän mielestään.
Kuka näyttelyistä hyötyy? No, en tiedä korvataanko miten näyttelytuomaroinnista, siis rahallisesti, että saadaan tarpeeksi arvostelijoita mukaan, mutta ehdottomat "voittajat" näyttelyissä ovat aina menestyneiden koirien kasvattajat. Ne, jotka pitkäjänteisesti ja säännöllisesti jalostavat ko. rotua. Vähintään osa näistä tuomareista ovat tässä mukana. Rahapalkintoja ei näyttelyistä heru, joten harrastuksena se aina koiranomistajalle tuo kuluja, toisille enemmän (mahdolliset trimmaukset, ulkomaanmatkat mm.) kuin toisille. Enkä kiellä, etteikö tavoitteellisesta kasvatustoiminnasta synny kasvattajille myös kuluja, että tietyllä tavalla siitä korvauksen saaminen on ihan oikeutettuakin - kunhan kasvattaja pysyy tiettyjen raamien sisäpuolella ja pyrkii jalostamaan rotua parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin, eikä vain rahankiilto silmissään (joita näitäkin valitettavasti aina jokunen siellä rehellisten kasvattajien joukosta myös löytyy).
Siis omistaja saa kehut oman koiransa rodunmukaisuudesta (tai sitten "puutelistan", jollei oikein rodunmukainen olekaan) ja sijoituksen, titteleitä koiralleen, rusetteja ja pokaalejakin. Kasvattaja saa mainetta, myös niistä koirista, joita ei varsinaisesti jalostukseen käytetäkään. Näyttelyissä menestyneet pennut, sisarukset, vanhemmat, tädit, sedät ja isovanhemmat tuovat aina meriittiä ja tilannetietoa siitä, missä kasvatuksensa kanssa kulloinkin mennään.
Muutamia asioita, jotka omasta mielestäni menevät nyt näyttelytoiminnassa väärin:
1. leikatut nartut saavat osallistua, kastroidut urokset eivät
2. tuomarit on tiedossa etukäteen
3. tuomareina toimivat ne, jotka toimivat myös itse ko. rodun kasvattajina
4. osallistuneet koirat laitetaan paremmuusjärjestykseen
5. informatiivinen osuus näyttelyistä puuttuu miltei täysin
Seuraavaksi vähän tarkemmin edellämainituista asioista.
1.
Selkeä epäoikeudenmukaisuus näyttelyissä, kun toista sukupuolta kohdellaan eri tavalla kuin toista. Itse en ole tämän ajatuksen taakse päässyt, enkä keltään hyvää selitystä asialle saanut. Toki rotumäärityksissä sanotaan usein, että jollei kivekset ole laskeutuneet normaalisti, se on hylkäävä virhe - ja se onkin terveydellinen seikka, jalostusta ajatellen. Ei luulisi olevan kuitenkaan lääkärikäynnillä liikaa vaadittu, että pyytää lääkäriltä lausunnon ennen kastraatiota, että onko kivekset normaalisti laskeutuneet vai eivät. Ja käyttää tätä tietoa näyttelyissä. Onhan narttujenkin sterilointiin monia syitä, osa myös selkeästi linjassa kulkevia: toiset ovat alttiimpia usein toistuviin juoksuihin, pitkäaikaisiin valeraskauksiin, jopa märkäkohtuihin, kuin toiset. Niistä ei kuitenkaan ole minkäänlaista mainintaa missään rotumääritelmissä. Nartun saa steriloida mistä syystä tahansa, eikä se vaikuta sen näyttelytoimintaan mitenkään. Tästä syystä myös monet kasvattajat ovat enemmän sinut narttujen steriloinnin kanssa kuin urosten, vaikka koiralle itselleen käytännössä aina steriloinnista on hyötyä, jollei sitä aiota jalostukseen käyttää.
2.
Näyttelyihin ilmoittautuessa jo ilmoitetaan, kuka tuomaroi minkäkin rodun. Itse en ole ikinä päässyt selvyyteen, mikä "järki" tässä on, paitsi se, että paljon näyttelyitä harrastavat tietävät, että tietyt tuomarit tykkäävät tai eivät tykkää siitä mallista, mitä oma koira on. Ihmisiä tuomaritkin ovat ja heille on helposti muodostunut omanlainen tärkeysjärjestys arvosteltaville asioille - rotumääritys kun antaa aika paljon tulkinnanvaraa, eikä sitä täyden kympin koiraa taida kaikkine rotumäärityksen vaatimuksien kera olla olemassakaan. Jokaisella on jotain hyvää ja jotain vähemmän hyvää, mutta paremmuusjärjestykseen kisoissa koirat on silti nykyisellään laitettava. Kaikkein omituisin piirre näyttelyissä on se, että jos vauhdissa ilmoituksen jälkeen tuomari sitten menee ja vaihtuukin, saa ilmoittautuja halutessaan rahat takaisin ja voi olla osallistumatta koko näyttelyyn. Tätä ei oma ymmärrys sulata jotenkin lainkaan. Tähän voi kyllä liittyä kohdan 3. mietinnät, mutta miksi tämä sallitaan, sitä en tajua.
3.
Tuomariksi näyttelyyn pääsevät yleensä ne, jotka ovat siihen kouluttautuneet, tietyt meriitit (kasvatustausta, yhdistyksen aktiivina toimiminen ym.) pitää kuitenkin ensin täyttyä. Tuomariksi koulutetun pitää myös ylläpitää taitojaan aktiivisesti ja osallistua tiettyihin määriin näyttelyitä, jotta saa tuomarioikeudet säilyttää.
Siinäkohti mennään pieleen, kun muutama saman rodun sisällä toimiva tuomari saa oman "kuppikunnan" pystyyn ja päättävät lukea rotumääritelmää omalla tavallaan. Näin esimerkinomaisesti mm. saksanpaimenkoirien näyttely- ja käyttökoirien ulkomuoto vuosien saatossa kummasti muuttui toisistaan poikkeaviksi. Kasvattajana toimiva tuomari kasvattaa tietynlaisia koiria, joille saa kaverituomareilta (jotka siis tiedetään jo etukäteen) hyviä arvosteluja ja sijoituksia näyttelyistä -> saa syyn jatkaa samalla linjalla kasvattiensa kanssa ja ostajat ostavat "näyttelyissä hyvinmenestyneiltä" vanhemmilta pentuja, joita taas käytetään tuomareilla, jotka tunnetusti siitä mallista tykkäävät -> ja kierre jatkuu.
Kun useampi tuomari lukee rotumääritelmää tietyllä tavalla, alkavat muutkin pikkuhiljaa lukea sitä siihen suuntaan ja ominaisuudet vain vahvistuvat, eivätkä lopulta tuomarit, eivät kasvattajat, eivätkä koirien omistajatkaan enää tajua, missä mennään. Loppukädessä, kuka hyötyi tästä eniten? Ei rotu, ei tosiaankaan - vaan tuomari kasvattajana - ja muut vastaavantyyppisten koirien kasvattajat.
4.
Tästä päästäänkin sujuvasti siihen, mikä ajaa ihmiset tällaisiin ylilyönteihin. Koirathan laitetaan näyttelyissä myös paremmuusjärjestykseen. Siinä ei sitten enää auta mikään, kun jollakin alkaa kunnianhimoisesti voitontavoittelu ja pokaalinkiilto silmissä pyritään tekemään suurinpiirtein mitä vain, että koira olisi ko. tuomarin mielestä se kaikkein parhain. Jokaisen omistajan itsensä mielestähän se oma sesse on kuitenkin se joukon kaunein ja kiltein, miksei kaikki muut sitä näe niin? ;) Jos on arvostelussa sanottu, että turkki on vääränlainen, seuraavaan näyttelyyn sitä sitten pyritään hoitamaan oikeaan suuntaan (hoitoaineet, pesut, pesut pois, leikkuu, harjaus tietyllä tapaa tms.). Jos sanotaan, että koira liikkuu väärin, sitäkin pyritään ensi kertaan parantamaan (löytämään oikea vauhti ja tyyli), jos koira ei anna tuomarin tutkia hampaitaan tms. treenataan tätä lisää. Ja niin pois päin. Monet, monet asiat on koiralla koulutettavissa olevia asioita. Mikä taas sotii toisaalta rotumääritelmää vastaan, koska määritelmän asioiden kuuluisi olla rodun ominaispiirteitä, eikä koulutuksella "korjattavia". Tai ne eivät kuuluisi rotumääritelmään, mielestäni.
Vähän kuin menisi luonnetestiin koiran kanssa, joka on etukäteen koulutettu kohtaamaan ne asiat, joita siellä testataan. Noh, tiedänhän, että näinkin osa kyllä valitettavasti tekee. En vain tajua, mitä muuta käytännön hyötyä siitä testin tuloksen hakemisesta siinäkohti on, jollei luonnollisesti ole kasvattaja, joka voi käyttää taas testin tulosta meriittinään pentuja myydessään.
Kaikenmaailman rohkeuskokeet, käyttötestit ym. menettävät mielestäni pohjat jalostuksellisessa mielessä, jos joko tuomarityössä lepsuillaan (päästetään kokeista/testeistä läpi sellaisia, joiden ei kuuluisi läpi päästä mm.) tai jos koiria otetaan testiin erilaisin pohjin, siis eritasoisia koiria. Nehän kun eivät käytännössä ole vertailukelpoisia keskenään. Viimeisimpää mietin siis sillä kannalla, että toki voi uusiakin testejä, mutta niistä pitäisi jotenkin jäädä jonnekin jälki. Koiran perinnöllisiä ominaisuuksia vertailtaessa toisiinsa, pitäisi ottaa huomioon, miten paljon työtä kunkin koiran kanssa on ko. testiä/koetta varten tehty. Kylmiltään tulevat joutuvat isoimman paineen alle, koska kaikki eteen tulevat asiat ovat koiralle uusia. Silti arvosteluissa suhteessa toisiin, ei tällä tiedollakaan pitäisi olla mitään merkitystä. Koe/testi on koe/testi. Harjoittelematta olevat koirat tosin näyttävät parhaiten sen synnynnäisen vietikkyytensä tai vietikkyyden puutteen, kun taas treenatut koirat osaavat jo koulutuksen perusteella toimia enemmän oikein. Koulutuksen laadulla, kestolla ja toistoilla tietysti myös omat vaikutuksensa.
Jotta käyttökokeissa koirat olisivat enemmän samalla viivalla, pitäisikö vaatimuksena olla X määrä ohjattua treeniä, vai pitäisikö kaikki koirat testata kylmiltään?
5.
Kun on jo vuosikausia puhuttu mm. koirien ajokortista, jolloin on joku todiste siitä, että vähintään perusteet koirien ominaisuuksista ja tarpeista olisivat koirien omistajalla tiedossa, niin miksei käytetä näyttelytilaisuuksia hyödyksi koulutukseen? Koiranäyttelyissähän käyvät monet koirakuumetta potevat ihmiset, joille olisi tärkeää saada tietoa niin yleisesti koirista, tietyistä roduista kuin myös näyttelytoiminnasta itsessään. Koiraa harkitseva voisi saada Kennelliiton hyväksymän "passin", johon sitten saa kuittauksia osallistumisista eri osioihin (liiton hyväksymät koulutukset), riippumatta paikasta. Passia saa sitten käyttää ostajan meriittinä kasvattajan suuntaan. Parempi sekin kuin ei mitään, mielestäni. Lisäksi tietysti keskustelut, joita kasvattajat ostajaehdokkaidensa kanssa luonnollisesti pitävät. Tai ainakin kuuluisi. Toki näyttelyissäkin voi pennunostajat käydä rotuominaisuuksista keskusteluja paikallaolevien kesken, mutta ei siellä välttämättä tule kaikkia tärkeitä rodun piirteitä esiin. Eikä ainakaan, jos linjoittain jalostuksessa on erityyppisiä koiria (esim. cotonit, joissa selvästi on tiettyjä linjoja vähemmän aktiivisia ja tiettyjä todella teräviä aktiiviharrastuksiinkin sopivia linjoja). Eli jos tutustuu koiriin vain näyttelyiden perusteella tai yhden rodunedustajan/kasvattajan kautta, ei välttämättä tule koko rodun ominaisuuksia vielä esille.
Mitä sitten voitaisiin tehdä?
Mietin, miten saisi ihmisiä tuomaritoimintaan niin, ettei siinä ole "oma lehmä ojassa", eli nykyinen vaatimus kasvatustoiminnasta pitäisi saada pois. Tai riittäisikö se, että kasvattaa jotain muuta rotua kuin mitä itse tuomaroi? Monissa asioissa virallisesti lain mukaankin pitäisi ihmisen jäävätä itsensä pois päätöksenteosta, jos heillä on joku mahdollisuus tilanteesta hyötyä taloudellisesti. Miksi koiramaailmassa ei näin kuitenkaan ole? Joka tapauksessa apuvälineenä tuomareilla on rotumääritelmät, joiden kuuluisi olla niin yksiselitteiset, ettei liikoja tulkinnanvaraa tulisi. Esimerkiksi jos määritelmässä sanotaan, että "hiukan laskevaselkäinen", niin asteet mukaan, mikä selventää ainakin, minkä kulman ali ei saa mennä. Tarvittaessa vaikka joku rodun parhaan piirros tuomarille apuvälineeksi, josta rakenteen saa yksiselitteisesti näkyviin. Tai jos sanotaan, että "isot silmät", niin määritellään, mihin silmien kokoa kuuluisi verrata. Ulkonevat silmät voivat olla jonkun tuomarin mielestä "isot silmät", vaikka sitä ei varsinaisesti rotumääritelmää kirjoitettaessa olla tarkoitettukaan. Tai tietysti voisi tarkentaa, että "ei kuitenkaan ulkonevat silmät" tms. Ehkä olisi eri rotujärjestöillä tässäkin yhdenlainen työsarka - selkeyttää/tarkentaa määritelmiä?
Itse olen pyöritellyt myös ajatusta siitä, että mitä jos paremmuusjärjestykseen laittamiset jäisivät kokonaan pois näyttelyistä? Arvosteluna sallittakoon nämä ERI:t, EH:t, H:t, T:t, HYL:it ja EVA:t sekä kirjallinen selvitys. Sertien ja muotovalioiden sielujen syvyyksiin en ole kovasti paneutunut, mutta vaikka tuomari voisi antaa SA:t (= sertifikaatin arvoinen) mielestäni ne voisi pääosin jättää rotujärjestöjen hoteisiin, eikä välttämättä tuloksena suoraan tietystä/tietyistä näyttelyistä. Koiria ei kuitenkaan laitettaisi näyttelyissä paremmuusjärjestykseen, eli Best in show ym. jäisivät kokonaan pois. Kukin arvostelu voisi tuoda tietyt pisteet koiralle, joita rotujärjestöittäin ylläpidetään ja niitä sitten tietyin ajoin/kriteerein kirjataan Kennelliiton jalostustietorekisteriin. Vaikka ihan niin yksinkertaisesti, että vuoden aikana koira on osallistunut X määrään näyttelyitä ja saanut niistä Y määrän ERI:ä ja Z määrän EH:ta. Kun ERI:jä ja/tai SA:ta on tietty määrä, ansaitsee muotovalion tai jopa sen best in show tittelin. Tai jotain vastaavaa. Tästä pisteytyksistä ja titteleistä pitäisi asioista enemmän tietävien jatkaa.
Pisteytyksiin voisi lisätä myös harrastekisojen tuloksia, joko yhteen tai erikseen. Plussaahan monen koiran kohdalla on se, että sen kanssa touhutaan, kunhan ei mennä liiallisuuksiin siinäkään.
Joillakin rotujärjestöillä onkin jo menossa erilaisia kisoja siitä, kuka käy eniten näyttelyissä/kisoissa, kuka menestyy parhaiten, ja kasvattajille omia kisoja. Kuka mitenkin asioitaan rodun kesken pisteyttävät. Koska rotuja on paljon ja yhtä monta käyttötarkoitustakin koirilla, niin se on vain hyvä, kun pisteytysjärjestelmiä on erilaisia.
Kannustavaa yhteishenkeä pitäisi kannattaa ja liika arvostelu ja kyräily pitäisi unohtaa. Koirat ovat kuitenkin koiria, eivät puhtaasti harrastusvälineitä, koskaan.
maanantai, 6. elokuu 2012
Kommentit