Surkeet, surkeet! Kiireisev viikom päätteeks sit Mimi oksentel pe-la yäl. Se ol sellast pehmentynyt erellise illan ruakkaa. Eli ei mittää sen ihmeemppää. Herättel pari kerttaa, ku ol mentävä siivoomaa, ettei suttaa ittees (tai muit). Ol iha pirtee, oma ittes muute.

Aamulenkil läht kans mukkaa ja vaiks vähä hittaamppaa ol meno, ni mukan pysy ja härätki tul hoirettuu, ne isommakki, eikä ollu ripulil. En kummiskaa antanu aamuruakkaa samal ku muil, vaa koiti sen tilal antaa maitohappobakteereit piimän kaa. Se men vähä kituliaast, mut men vähä eres. Ja olo tuntu oleva paremp jokusen aikaa. Mimi kulki ittekses yläkerra ja alakerrankiv välii, heiluttel häntää ja ol tarkkaavaine, vaikkaki melkose surkeen näköne.
 

Ku must tuntu, et toisel ol tassut iha kylmät ja Mimi muutenki ain tykkää mahrollisimma lämpimist paikoist, ni laitin filttii ympäril ja iha tyytyväiselt tää näytti - tai tyytyväisemmält ku ilmam peittoo, selväste ol kippiän olone kyl. Loppupäivän tein Mimin kans erillissii kipasui pihal, et sai hätiäs hoitaa ja pissihätä tuntuki oleva. Juatin toist vähäv välii truutan kans, vaiks hää kyl litki välil juamaa kepustaski. Siin ol mukan tätä Nutrisalii, mikä auttaa nestetasapainon pitämises.

Viire paikkeil käyttii viimeks ulkon ja Mimi kävel mettärreunaha ite (20 metrii), tek pisut, asteli muutaman askeleen ja joutu istumaa. Huilatakses, ennenku jakso taas jatkaa. Rappuset ylös kannoinki sit jo ja toine tuntu vähä sellaset luvattomav voimattomalt. Rupesin siv viäl tavallist enemmänki toist seuraamaa ja tilanne tuntu meneväv vaa huanommaks. Välil Mimi oksens sellast kirkast vesivaahtoo, ettei enää ees sappinestet tullu. Ja ku oltii syämäs, Mimi ol laskenu alles makuultes, eikä jaksanu enää pahemmi liikahtaakkaa. Päät vaa vähä. Syräntsärkevää!

Päätin sit soittaa päivystäjäl, jolle pit jonottaa aika lail ennenku vastasiva, mut sain ajan pual yhreksäks ja sovittii, et lähren hetimite, ni saavat laittaa nesteytyksehe Mimin enne lääkärintarkastust. No, matkal sit Mimi ol jo veriripulil - onneks olin muavifleecen laittanu penkin suajaks, ku aattelin sitä ripulointimahrollisuut. Mul ol muavipussi roskiksen pelkääjämpaika lattial, Mimi makoilemas penkil toisee fleecehe käärittyn. Hännä ja pepuv välihi laiti talouspaperii, ku aattelin, et sil saisisi sitä siin matkavvarrelki pikkase pirettyy puhtaampan, ettei uloste polt ihoo turham päite. Siks siis sen verisev vuaronki huamasin. :/

Ku pääsim paikal, mut ohjattii suaraa yhtee hoitohuaneesee, Mimi laitettii nesteytyksee ja siihe sit tul kummiski lääkäri tän hoitajan hälyyttämän saman tein. Epäilivä enste, et rotammyrkkyy Mimi olisis syäny, ku verist ulostet tulee, mut tulokset sit lopult ei näyttänykkää sellaselt. Oireet tuliva liija noppeeste. Sit miättivä, et onks Mimi ollu jollai lääkekuuril tai onks meil joku, joka säännölliseste syä lääkkeit, lähinnä syränlääkkeit, verenohennuksehe. Ne voiva olla koiral tosi vaarallissii. No, meillähän isäntä syä verenohennuslääkkeit... Vaiks hän kyl vannoo, ettei olisis yhtää tablettii purottanu.

Verensokeri o hurjan alhane, verenpaine ol nii onneton, ettei meinattu verinäytteitäkää saar, ku suanet ol "karannu" kaik, munuaisarvo ol kohol ja yleine tulehrusarvo taivais. Mimi sai glugoosii ja antibioottii suaraan suanee ja sit veren hyytymist estävän ampullin. Ny ei sit voi tehrä tän enempää tähä hättää. Pittää orotel lääkkeitte vaikutust. Mahrollisuuret 50/50. Sanoiva, et jolleivä ny pariin tuntiin soit siit lääkitykse alotuksest (et tilanne om menny huanompaa suuntaha), ni sit ojjo pahin ohi, et mahrollisuuret selvit kasvaa. Lääkitys alko enne kahreksaa ja ny kello o yli kymmene, eikä puhelin ol soinu, ni toivon, TOIVON, et Mimi siäl o nukkumas turvas ja paranemiset alkanu toren teol. Silti o suru puseros! Se o kovaste outoo olla koton ilma yht tassuttajaa. Tekis miäli vaa rapsuttaa toist, silittää ja halat. Nii rakas, pikkune karvapallero se o!

Kotti tulles isäntä oliki lährös muitte koirie kans iltalenkil, joka jäi tosi lyhkäseks, ku koirat eivä suastunu menemää pitemmäl, ku pissit heittiväv vaa - ja sit veto kotti. Mä keräsim mattot poijes, mis ol niit oksennusläikkii, pesin lattiat, vaihron päälliset divaanihi ja sellast. Jotenki ei het uskaltanu alkaa miättimää asioit, vaa pit puuhat jottai. Nykku tuntuu, et pahin vaara (TOIVON!) alkaa ol ohi, sitä ruppee taas ottamaa kii niist kipeistki ajatuksist ja peloist. Ei kiva, ei lainkaa, mut eipä ol taatuste Miminkää olo maailmam paras, vaiks hyväs hoiros onki.

Nyssit siis eiku peukut pystyhy, et täst pelästyksel selvittäis!

PS: Huamasin samal taas, et mun erelline vastauskommentti erellisem postaukse kommentteihi o taas hävinny, mut koitam muistaa vastail niihinki uurestas jossaikohti. Ny en jaks, sori! <3