Uus (?) kuukaus alko monemmoisil touhuil. Erillaissii tsekkei isännä osalt, et on kontrollii, kuntoutustsekkii, tt-kuvaust, apteekkireissui... Sit meijä muut jutut pääl (konttoris käväsyt, kauppa-asiat...), ja tiätty mun om mentävä ain mukkaa, ku hänel o ajokialto pääl. Kaik varmaste kyl hyvält näyttää, ku toine ojjo iha oma vanha ittes, kummiski. Pää toimii, kroppa toimii. <3 Tairetaa tästäki selvit vaa peljästyksel, niinku aikanas häne syränkohtauksestaski. Must tuntuu, et mä oon asioist enempi "rikki", mitä hän itte. Toisaalt hyvä näinkippäi, eihä se häne oloos mitenkää auttais, et jäis pelkäämää oloo ja eloo.

Oma jalkaki viäl vaivaa, vaikkei ny nii kippee olekkaa, ku ennen kipulääkitykse alottamist. Patti on ja pyssyy, ja tuntuu lähinnä puutuneelt kävelles. Enempie kävelyitte jälkkee iltasi alkaa vähä jomottelemaha, mut yän aikan rauhottuu sit taas. Mum miälest patti ei kummiskaa itte ol muuttunu miksikää, et siäl se vaa o. Et vaiks toivoo sopis sem poijesmenost, ni ei se kovi torennäköst ol. Enkä voi neljää viikkoo kauvemppaa tätä kipulääkityst jatkaa, ni... jottan tairetaa tarvit ytympii toimempiteit. Jollei tilanne täl viikol men kokonas poijes, ni ens viikol täytyy ottaa yhteyksii omaolon kaut taas, et olisisiskos se sittenki sen ultran paikka... 

Vaiks täsä nyv viäl o jokussii päivii välis, sentäs.