Ihan outo uni täs aamul enne heräämist sattu. Se ol sellane elokuvamaiseste etenevä juttu. Viätettii jonku kaverin (se ei tullu mul selväks et kenen) mökil talkoomiittinkii. Kerättii kesän satoo talttee. Mä muistan ihmetelleeni siin unes siskol, et mite kummas avomaal voi jo kaikkee ol tähä aikkaa vuarest, eli ihan täsä kesäkuun kynnyksel muka olttii. Mut siäl ol siis kurkkui ja tomaattei poimittavan, kurpitsoi ja omenoitaki ja vähä kauvempan mustaviinimarjoi, ehkä jottai muutaki viäl.

Olttii just tultu paikal ja meil esitelttii mökki, vesipaikka, mitä sai talkoilujev välis käyttää niimpaljo ku kukin tarvitti, huussit, aitat, navetat ja sit nää satoje säilytyspaikat, ku niit laitettii eri paikkoihi, et ne säilyvä ennenku kaupan kuljetusauto tulee net hakemaha. Paikka ol järkkyiso, kaikil ol koirat mukan, eli siäl ol tuttui ja viarait koirii, koko alue ol airattu, ettei ollu pelkoo, et joku karkais. Eikä koiril kyl näyttäny karkuut olevam miälessäkää, siin ympäristös pyärivä, yksi ja yhres. Jollai ol berninpaimenkoiram pentui viis kipalet kans menos mukan ja ne tuntuva kovaste Kadist tykkäävä. Kadi men iha littanaks ruahol ja anto pentuje peuhat ympärilläs, sit tek paikavvaihtoi ain välil, ja pennut seurasiva peräs. Ihanku olisisiva omii pentui ollu. Välil Kadi ain vilkas mua ettev vaa katoo minnekkää. Kössi ja Kissi pyärivä enemmä tai vähemmä siin meijä jalois ja siskol ol omist koirist Pörri mukan kans ja Pörriki pysyttel meijä lähettyvil. Muutki koirat oliva piänii: russelii, harjakoiraa, mäykkyy, kääpiöpinserii... Aikussii bernei ei paikal ollu, et tääl ol vaa pennut.

Me kerättii siskon kans kurkkui sellasii paffisii kuljetuslootihi, mis ol lyhyemmäl sivul ne kantoreijät. Oltii saatu jo kärrihi kiva pino, et koht tarttis viär ne poijes ennenku uut alotetaa. Sit alko kauvemppaa kuulumaha kummallist rysket ja kolinaa ja taivas mustu. Me kaik käännyttii kattomaa, et mitä ny. Enste siält alko tulemaa ihav vauhkon isoi sikoi, ne eivä väistäny yhtää, vaa pit itte koittaa pujotel, ettei kukkaa osu liija pahaste, et kaatais, sit tul toisest suunnast lampait samal taval iha "päättömin". Ku näin et niitte takan alkaa tul lehmii, ni mä vast meinasin, et täytyy pääst suajaa, vaiks jonku rakennukse nurkan taa, mut hups sit oliki maat ja mannut täyn sellast upottavaa lunt, ettei se liikkumine onnistunukkaa niiv vaa. Kössi oli siin viäres Pörrin kaa, Kissii en nähny, nappasin ne kyytii ja huusin siskol, et juakse!

Yritin lähtee rakennuksil päi, mut ei muv vauhti riittäny mihinkää näät kaks koiraa kainalos olle, ku olisisi tarvinnu käsii tasapainoilemiseenki. Käännyin takasippäi, ettei kukkaa pörhällä selkää päi. Siirsin koirat mun taa ja otin sellase tyhjän valmiikstaitetun paffilooran kättee ja rupesin sil ohjaamaa lampait ja lehmii, mitä tul siinvaihees molemppii, meist ohitte. Vilahrukselt näin, et siskol ol Kadi takanas melkkest kokonas uppeluksis ja hän rupes samaan puuhaha lootan kans. Joskus joku sarvi osu lootaan ja siit repes palassii, mut aika hyvi sen valkosem pohjan kans sai ohjattuu eläimet sivul, etteivä päi tullu. En uskaltanu peruuttaa, ku mul ol koirat mun takan. Tunsin, ku Kössi tai Pörri nous mun jalkoi vaste, et kerjäs pääsyy ylemmäs siält lumen keskelt. Lumi pöllys nii, et sitä tuntu menevä keuhkoihinki saakka välil. Ja ol kylmä. Kuulin kauvemppaa myäs, mite jokkut mökkiviaraat kilju, en tiär jäiväkkö lauman alle, vai pelästyksissäs huutiva, vai mitä. Mut aikas pelottavaa ol.

Sit lauman loppu ol jo vaa yksittäissii eläimii ja ne osasivav varoo etteivä törmänny mihinkää. Ni, käskin Kadin lua, nappasin taas Kössin ja Pörrin sylihi ja yritin kattella ympäril, et mihi se Kissi mahto mennä, ettei jääny kokonas huppeluksii äkkitulleen lumen alle. Kammottava ajatus. Lährettii tarpomaa kylmää ja upottavaa, melkkest kainaloihi ulottuvaa lunt mökin suuntaha. Ei ollu paljo mittää liiket enää missää muuval. Ja eläinte äänetki alkova kaikot, samaa tiät, mihi ryntäsiväkki.

Vihro päästii mökkipihal, ekan rakennuksen taa, mis lunt ol tullu valliks pyärteel nii, et seinäv viarus ol kokonaa vapaa. Koirat sinne enste, sit me ja sit siihe tul mökis ussemmi viaraillu talkoolaine kans, ja hengästyneenä ihmettel, et mist kummast näät eläimet oikkee tul, ku koko lääni o oikkee kunnol airattu. Sit alko kuulumaa siält eläinte tulosuunnast kilinää ja helinää ja sellast tuulen viuhunaa, vaikkei tuullu kummiskaa, kurkkasin rakennuksen kulman takkaa ja siältähä liihottaa porovaljakol taivastiäl lentäe joulupukki. "Hou, hou, hou!" Heitti meil pari laatikkoo, toine ol hyvi ja kauniiste pakattu, toine ol sellane, mist kansi aukes, ku se osu lumehe ja siält lenti suklaakonvehtei ympäriis. Eipä tullu miäli koskee kumpaankaa lahjaha.

Samaan aikaa muu talkooväki pinnistel ja ponnistel siäl lumen keskel kesävaatteis, niinku itekki oltii, mökil päi ja ainaki jokune näytti saaneen eläimist osumii, ku ol vert olkavarsis ja käsis. Mun päällimmäine ajatus tosakohti kummiski ol, et misä Kissi on? Mihi ne berninpennut ova joutunu? Sit alettii huutelee Kissii ja lopult näinki Kissin toise piharakennukse seinustal. Ol päässy jotenki ikkunalaural olemaa, eli ei ollu maan tasal, mut sikku huureltii, ni Kissi hyppäs lumehe tullakses meit kohti, ni sinnehä toine pöllähti pehmeesee lumehe uppeluksii kokonas. Mul meinas paniikki iskee, ja lährin sit mun suunnast raivaamaa polkuu siihe suuntaha samal harote lunt sivuil. Siällähä se Kissi sit lopultas ol ja huamasin, et siin samal ol sit kaik muut mum peräs; sisko ja meijä omat koirat. Ni lährin sit jatkamaa polun tekemist mökilpäi. Saattii sit koirat sisäl ja mä heitin ittellen shortsie pääl pitkäthousut ja takin ja niitte pääl haalarit ja lährin uurestas ulos.

Näin kyl ihmissiiki pulas ku eivä tuntunu pääsevä etenemää kylmäs lumes, mut mä halusin pennut turvaha. Menin paikal, mis pennut viimetteks oliva Kadin kans, eli aikas liki meijä kurkumpoimintapaikkaa ja haroin lunt poijes. Se ol höttöö, mut tosi hankalaa käveltävää, pehmosuutes takii. Tul esil yks häntä, se ol paikallas, nappasin siit kii, pentu hätkähti. Elos! Otin paremma otteen koirast ja nappasin sem poijes lumen alt ja siirsin mun taa. Siäläki ol upottavaa viäl, muttei ny sentäs tarvinnu enää lumen sisäl olla. Sit löyty toine, kolmas ja neljäs, mut viires ei löytyny siit, vaiks mä kui isoo aluet yritin tonkii. Meinas itku tulla. Siin ohimenne tul mun tekemäl polul noukittuu muutamii talkooviaraitaki. Oliva jääny jotenki yhtee ojaha jumihi., ku eivä ymmärtäny nostaa jalkaa tarpeeks ylös... Nostiv vaa heijät siält poijes ja pääsivä sit pentuje kans mökkii kohti.

Laajensin mun etsintäaluet viäl entisestäs ja yritin höpötel siin, et jos pentu kuulis misä mä oon, ni ilmasis omaa paikkaas vastaamal tai kulkemal mua kohti, jos se vaa olis mahrollist. Mut ei kuulunu mittää ku ihmiste niiskutust, valitust ja ähkimist. Ohjasin siv viäl muutamii ihmissii mun tekemäl polul ja lährin kulkemaa kohti kolmee ihmist, jokka näyttivä menettäneen toimintakykys kokonaa ja seisoivav vaa lumen keskel jonkim matkam pääs. Ku pääsin sinne saakka, ni yks niist tokas mul, et "sä vaa koirii pelastat, mut ihmisist ei ol mittää välii"...

Ku olin takas mökil matkal, lumest mun erest putkahti russeli ja oliki ilone ku näki mut. Sit lähti seuraamaa polkuu mökin suuntaha. Ja taas mun ajatukset siirty siihe, et misähä muut koirat oliva, et ehtiks ne omii aikojas turvaha, vai ovakkos neki ny tääl lumen al kaik? Mä en tiänny näitte koirie nimii, enkä niitte omistajiikaa, mut siin samal sikku kävelin takasippäi mökin suuntaha, ni lauleskelin: "Tänne, tänne, tänne! Tule, tule, tule! Nami, nami, nami!" ja tällast. Tarkotus siis pittää vaa lähinnä äänt, et jos muutki pystyis kulkemaa sitkeeste lumen sisäl, niinku tää russeli, ni tiätäisivä mihi suunnistaa siäl. Lumi ol pehmiää, mut siäl al om pimiää...

Mä heräsin siihe, ettem pää päässy mökil saakka. Eli en tiär lopullist tilannet, kuka selvis ja kuka mahrolliseste ei. Omat rakkaat; sisko ja meil mukan olleet koirat ainaski pääs mökil saakka. Kaikist talkoolaisist ja heijä koiristas en sit nii tiäräkkää. Ja mitä kummaa se joulupukki täsä unes tek?

Mitenköhä sitä itte oikees tilantees, jos hätä tulis, ni reagois? Sitä sanotaa, et ihmine on tärkeemp ku eläin, mut onks se nii? Mä en tiär tosiaankaa, kummat itte pistäisisi tärkeysjärjestykses toiste ettee, jos tositilanne olis naaman eres. Kyl sitä jotenki ain laskee sem mukkaa, et kenel olettaisis oleva paremmat mahrollisuuret selviytyy omin avuin tai sit autettun, missäki tilantees. Mut täytyy myäntää, et kyl mul viaraat koiratki ova tärkeemppii ku viaraat ihmiset, jos niinku täysin samoil viivoil ollaa selviytymismahisten kans muute. Toisaalt aika pelottavaaki. Täytyy vaa toivoo, ettei koskaa tul mittää sellast tilannet vastaa, misä tarttis oikeest pistää käytäntöhö tätä miätintää.

Ei ihme varmaankaa, et varsin outo fiilis seuras mukan pitkän aikaa unej jälkkeeki.