Olipa jännää eiline iltalenkki. Täsä om pyäriny jo vähä aikaa kaks hirvee. Isompi emo, arempi, joka pittää välimatkaa ja rymistelee karkuu, jos tulee sille liijal liki. Sit varmaa viimekesäne vasa, nuar uros, joka o rohkeemp ja tosi utelias. Sellane piänempkokkone viäl. Mentii aika myähää lenkkii, ku viime päivät o ollu tosi helteisii. Kuumii ja painostavii.
Siinähä se uros, emo "hävis" pusikkoho isol ryminäl. Isla ol kovi utelias kans. Silti ei mittää haukkunu. Ekku pysy lähempän mua.
Sikku hirvi läht hittaaste tulemaa kohti, Vilahti Islaki äkkii mun taa. Heh! En tiär mite liki olis hirvi tullu, jollen olis alkanu puhumaa. Sitä se selväste jäi kummastelemaa, ja pysy piänev välimatkam pääs.
Sikku tää otus läht poijespäi taas, alko koirat uurestas kiinnostumaha, et MIKÄ toi oikeest o?!
Ja sinne me se jätettii tuareit puullehtii syämää - ja käännyttii menemää toiseen suuntaha meijä oma iltalenkki. Se emo ku ol tual tiän toisel pualel, ni vähä miätin, et jos se kattoo, et uhataa jälkikasvuas, ni voi kerät rohkeut ja tulla päälle. Se pysyttel näkymättömis, muttei äänettömänä kummiskaa.
Isla vaikutti silt, et se olisis halunnu hirvest vaa leikkikaverii. ;)
Kommentit