Viäl saattii pojat yäkylähä, vaiks aletaa kyl sil rajal jo selväste menemää, et mite pitkäl yläkerran kans sinnitellää. Nää tuuliset kelit huamaa sisäl hyvi, et kalsaa o.

Kaikellaist näät pakkaskelit tuava tullessas, ja nyssit auton sähköje kans yht ja toist onkelmaa ollu. Olin lährös poikii hakemaa, ni eiköhä taas tupsahra varotusvaloi pääl. Pling-pling! No, valot sain tarkistettuu kaupam pihal (pikkulamppuje polttimoit palanu, ei vaikut näkyvyytee tähä hättää), ja just ku erellisist valo-onkelmist päästii (siis aikasemmist), ni sit uutta het pääl. Ja sit turvatyyny-valo alko palamaa. Pit kääntyy ajost takasi kotti.

Isäntä sit ajotiatokoneest kattomaa, et mis vika, ku alkaa kaikellaist varotusvaloo vilkkumaa. Mittää ei oikkee nää suaraa, ku tarvii välineit välihi. No, kuskim pualeise turvatyynyn anturiin ei saara yhteyt, eli siin o taas se johto taittunu poikki, mikä jo o kerran korjattu (parisev vuat sitte). Ei muut vaaraa, ku et törmäykses tää tyyny ei toimi. Eipä sitä meijä Karkissakaa ol, ku ei ol turvavöitäkää, ja silti uskalletaa ajella. Eli eiku poikii hakemaa. Venähti tää lähtö kummiski näi vähä luvattomam pitkäks. Auto-onkelmat ova niit kaikkeist turhauttavimpii onkelmii, ku ei ilma kulkupeliikää oikkee tääl pärjää. Ja rahaa menee, mut menis kyl julkissiiki käyttäes, ku sit pitäsis joka toinem päivä vähintäs kaupaski käyrä (nykku riittää se kerta viikkoo-pualeentoist), ku mittää kolmee laatikollist tavaraa kantele busseis, varsinkaa ku usseste pitäsis viäl matkal vaihtaa toisee autoho välil.

No, saatii pojat mummu-vaarilaha, ja hetken leikkivä olkkaris, takan lämmös, syättii, ni sem pääl Arto sit nukaht päikkäreil. Me päätettii Nipan kans tehrä vähä luumutorttui. Poika vaa halus varmistaa, ettei marmelaaris ollu paloi. Ei ollu, tasast mössöö (kaupan versioo, ei itte tehtyy). =) Hyvä! Ja sikku vähä jäähryteltii niit enste, ni pari torttuu men pojan suuhu ihav vaa humpsahtamal, ennenku Arto ees heräs.

Siit Nipa sit huamas mun ostaman (käytetyn, mut oletettavaste kaik palaset tallel) palapelin. Täsä o tuhat palaa, eli ei oikeest mikkää nelivuatiaan palapeli, mut sevverti kaikkii kiinnostavii yksityiskohtii täyn, et isin avul varmaa kokoomine onnistuu. Täytyy vaa pittää heil pöytäliinan al pöyräl, tai matton al lattial, ettei kissat varasta palassii. ;) Ei tätä taatuste iha kertaistumalt kukkaa lapsiperhees kasaa.

Nipast o tullu ihana sylittelijä/ halittelija. <3 Täsä poski poskee vaste. Kumman rakeine kuva tul, mut en raaskinu tätä poijeskaa pistää! Artoha o ain ollu haleist tykkääjä ja halaaki oikkee tiukaste monem monituist kertaa päiväs ja pusuttelee.

Ny o pojil tullu pompula innostus, et tukka o kiva saar kiines. Artol o nii liukkaat hiukset, ettei pompulat oikkee tahro pyssyy, ja Nipal ov viäl sevverti lyhyt tukka, ettei pompulat pysy, mut ain sillontällö onnistuu. Ainaki hetkiks!

Ja niinku monin paikov viikolloppun, ni meilläki oltii lumitöis. ;) Niilost ojjo oikeest pihal iso apu! Tätä höttölunt o sentäs aikas kevyt siirrellä. Viäl o hyväs muistis viime talven märät ja painavat hurjat määrät lunt, mitä tul ain se kuukaurev verra yhres päiväs. Hah! Tää höttö saa olla, ja tulla vaiks vähä lissääki.

Vaari kävi Niilon kans hakemas meijä mettiköst kuusenki, ku Arto nukku sunnuntaipäivän unii. Ei saatu sitä viäl pystyhy, ku pitäsis joku kunnolline kiinnityssysteemi kehittää. Meijä kuusejjalka kaipaa sellast kuusen latvan kiinnityst, mitä ei ny pihal saar (ainakaa helposte). Ja takaterassil sitä ei oikkee kannat laittaa, ku meil o se muavi siin ovie eres olkkaris, ni jäis siält näkymät. Ny pitäs vähintäs pihal tulijoil saar iloks ja ainaski kööki akkunast kattottun näkyväl paikal. Sisäl ei mahru.

Pikkuveikan unie aikan ehrittii Nipan kans sit tekemää viäl vähä sualast purtavaa tulevii viarailijoit ajatelle. Oltii jo pohjat paistettu aikasemmi, et ehtivä jäähtymää, ja siv vaa juusto/majoneesit, ilmakuivattu kinkku ja graavilohi, mausteil päälle. Iha hyvää syätävää, tuhtii kyl, et vähä piänemmät levyset olisis voinu ol kivammat. Ens kerral tiätää! Uurestas tehrää kyl, taatuste!

Meijä välipala-aikan sit kaffeteltii. Täti ja meijä kummipoika (heh, nyjjo yli kolmekymppine miäs kummiski) piipahtiva jouluterveisines paikal. Olipa kiva pitkäst aikaa nährä, ku eivä iha liki asustele. Pojakki tykkäsivä!

Siv viäl vähä siivoilui ja kamoje kasaha keräämist, vaatettamine autoo varte, ja menox. Pojil kyl tul molemmil itku, ku tehtii lähtöö, et olisisiva halunnu jäär viäl yhreks yäks, ku tää viikolloppu tuntu mennee NII noppeeste. Mut ei auta. Täytyy toivoo, et mahrollisimma pia tulee uus tilaisuus!

Koton olin sit siin enne kuut, keräsin lelui poijes, laitoin pyykkii ja tiskit poijes, kävin Islan kans lenkil, petasin sänkyt ja sen sellast. Kyllähä se ain ihanaa o, ku ov vipinää, mut kylhä se sit kans väsyttääki. Onneks täsäkohtaa ei viäl ol tulenpalavaa kiiret töit ajatelle, ni voi ottaa vähä rennommi näi arken. Ain ku ei näi oo.