Se ol täsä aika tarkkaa vuas sitte, ku mummu kuali - ja vaiks en tiatoseste ol nyy tätä miättiny, ni silti koko ajan nyy pakkaa mummu tulemaa miälehe joka asias. Täl viikol siis, ei vaa tänäpe.

Kuva o 2007 kesält, ku pirettii mummun synttäreit mökil isomma porukan keske. Yriti yht tiättyy kuvaa ettii, mut ei mun arkistointisysteemi oikkee ol nii hyväs kunnos, et olisisi sit just sitä ny tähä hättää löytäny.

Näin unt viime yän, et olin sisustamas mummun uut asuntoo. Se ol joku paikka, mis ol valoo paljo, enkä mä siin unes tajunnu, et mummu on kuallu, vaa puhuttii asioist niinku ennenki. Laiteltii ryijyi seinil, mattoi lattioil, koriste-esineit ja valokuvii hyllyil, siirreltii pöytää ja miätittii sil parhaint mahrollist paikkaa. Jälkkeppäi miättie se ouroin asia täsä o, et koko aja vertailtii sitä uut isomppaa ja upeempaa tilaa siihe mummun pikkuruisee palvelutaloasuntoho. Tääl uures ol tilaa soffaryhmäl ja hyllykköki ol isompi ku vanhas paikas - ol kivamp sovittaa niit monii kymmenii valokuvakehyksii paikalles. Pöytäki ol isomp ku vanha ja mummu kerto, et erityise tyytyväine hän on ny siihe, et oikkeestaa ensmäst kerttaa elämäs aikan hänel o nyy iha oikee makuuhuane.

En ol muute tätä ajatellukkaa, mut voi pittää hyvi paikkaski. En tiär, mite nukkusiva lapsuurenkoris, mut useamppii lapsii heilläki ol, - siis sisaruksii mummul - ni ei välttämät ollu omaa huanet, pikkutorpas Mettäläs nukku joko keittiös tai kamaris, mikä siis ol käytännös olohuane.

Mut siis saatii soffal ja pöyräl oma paikka, koristeet paikoilles ja sit ol kasviev vuaro. Mummul ol yks orkidea, mist tykkäs iha hirmuseste ja sehä sai tiätty kaikkein arvokkaimma paikan ruakatilan ikkunalt. Sikku viherpeukalo o, ni paljo sit muitaki kasvei. Yks kiinanruusu ol iha valtavan iso ja siin ol paljo pikkussii nuppui. Mummu kysy mult, et tunnistanksmää sen. Pilke silmäkulmas. Se on kuulemma mun. Mää ihmettelemää, et miten nii. Se o ollu orottamas vaa oikkeet hetkee sej jälkkee, ku meilt lähti, sano mummu. Se ol vähä outoo, mut tekemist ol niim paljo, ettemmää mittää sit enempii ajatellu.

Hääräyste jälkkee mummu keitti pannukaffet, niinku o ain tykänny tehr - suaratinkahvi vaa ei maistu nii hyvält ja syätti omatekemää leipää veittel leikattuje karkeitte juustosiivuje ja kurkkuviipaleitten kans. Maistu hyvält!

Sikku heräsin ja miättisin sitä unt, ni muistin, et onha mul ollu sellane iso kiinanruusu, mink mää sain viäl tännekki asuntoho, mut sit pakkane vei sen. Niinku monii muitaki mun kasvei samast syyst samaan aikaan. Sillo enite harmitti just toi punasil kerrotuil kukil kukkiva kiinanruusu, mut näi jälkkeppäi mää sitä paljoo ol miättiny. Jotenki tul kiva tunne, et nysse on sit mummun hyväs hoiros.

Ja tätä miättimist ei sit tiättykää voi tehrä ilma itkui. Ei voi mittää. Taitaa ol muutenki tunteet ny kovi pinnal.

Yks, mist mummu tulee koko aja miälehe on keittiön hana. Se o alkanu tiivisteistää vuatamaha. Sillee pikkase, ettei mittää katastrofii ol orotettavis (toivottavaste ainakaa), mut nii, et mää huamaan koko aja laittavani siihe hanan ympäril talouspaperii, et se vuatava vesi imeytyy sit siihe. Just niinku mummuki siäl palvelutalos tek. Vaiks siit sanottii, et kertois talommiähel, ni saa hanan kuntoho, ni mummu meinas, ettei se ny nii iso haitta ol, et hän viittis talommiäst sil vaivat. Heh! Ja nymmää oon ruvennu käyttämää iha samallaist viivytystaktiikkaa... Noh, mun "talommiäs" tulee huamisel kotti, ni ehkäpä saaraa hanaki täsä pariv viikon sisäl kans kunttoho taas.

Kiitos Mummu, et sain viarail sun uures koris! Siäl o kaunist ja korikast. Mä rakastan sua!