Täs tunnelmii täst aamust. En meinannu itte lähtee käyntiin ja heräsinki tuntii normaalii myähemmi. Kaffepannuu ei oltu larattu, jote heräs epäilys, ettei poikakaa ol tainnu herät. Hän ku aamust yleensä kaffen ensmäse kerra laittaa tippumaa. Kurkkaus kuistil ja siäl o kenkät iha ilma sisällyst (eli pojaj jalkaa siis) orottamas opinahjoho lähtemist.

Eiku yläkerttaha ja siin rappusis mennes alkoki pojan herätyskello soimaha, mikä sit äkkii katkes, eli poika nappas sem poijes "valittamast". Koputin ovehe ja kysysin, et mihi aikkaa se olikaa, ku pit herät? "Ymph!" tul vaa vastaukseks, sit hiljasuus. Napsasiv valot pääl ja kysysin uurestas, et kello ojjo koht pual yhreksä, et mihi aikkaa koulu oikkee alkaa? Sit toine pomppas ylös, et pahus viäkköö, o mont tunttii jo myähäs. Pyysi sit, et jos mää ehrisi kattomaa netist, mite seuraavii bussei Ukihi menee ja hän syäksy suihkuhu tukka pystys, tyynynkuva poskil.

Pit sit siinkohtaa varmistaa, et onks plikka heränny, ku siält ei ol kuulunu mittää herätyskellon äänt, eikä mittää. Ja siäl oltii kans peitto korvil. "Mitä kello o?", "Pual yhreksä!", "Ei perkele!"... Juuh!

Ja tiätää sen sikku kaik ova yhtaikaa hereil, kaikil kiirus, ni kaik olis ain tekemäs samaa asiaa samaan aikkaa. Ei siis ollu kaikkeist "rentouttavin" aamu. Noh, mää pääsin onneks sit koirie kans lenkil ja pakkoo moist suurimpaa hässäämist. Huh!

Pikkupakkane ja kiva keli kävel. Ei ollu märkkää ja pia kotiutumisej jälkkee meil ol hiljane talo. Sen aamutohinaj jälkkee melkkest korvat soi. Heh!

Ja täst eiku jatkamaa päivää!