Juu, vipinää ol eile. Yhtenää ovi kävi. Ens koirat pit normaalii räksyäs, sit lopettiva vähäks aikaa ja sit alkova tuplaräiskeen.

Aamusel tul nuahooja käymää - siks meil ol huushollis patterit taas täysil, ku en ollu voinu sen takii laittaa illal takkaan roihuu. Ovikello soi ja miäs tul suajaamaa takanympärystän papereil, sit men ulos ja koluamaa katol, kolistel muuris, mitä koirat kans ihmettelivä kovaste, tul taas sisäl putsaamaan takan, men taas viämää imurii pois ja toi papereit tullessas, sit men uurestas hakemaa mankelii ja siin vaihees koirat ei enää välittäny menemisist tai tulemisist mittää. Postiljooni ku olis osunu siihe kohtaa, ni nää ei olis korvias lotkauttanu. Sit nuahooja lähti ja mää palasin yläkerttaa hommii, ja parin tunnim pääst siirryin alakerttaha vähä keittiöö siivoomaha ennen asiakkaan tuloo, ni huamasin keittiöm pöyräl jottai piänii pyäreit rullii. Ei siin ollu muut ku se mankeli. Sit soittamaa nuahoojal, et mahtoks mankelist purot jottai ja meinas, et hän ihmettelki, et mite se pit sellast äänt, et niinku kolis sisält, ku hän laitto sen sinne penkkis alle... No, hän sit kipas ne osat viäl kerra hakemas. Siin ol sit jo sellane väli, et taas koirat pist remuks, vaiks miäs ol jo tuttu. Ja sit uus oikkee kunnon remu pääl, ku asiakas tul... Juuh!

Sikku rupesin taas töihi, ni huamasinki, et Kissi o taas rohmunnu kaik noit uuret lelut ittelles. Yks vaa ol jääny jonnekki. Nää sit ovak kivoi!

Ja aikaa men sit vähä siin Kyöstin pairan tekemises, ku tein ne lahkeet iha täysi mutul, ni ei voinu antaa aikaa mennä liijam pitkäl tai en olisis osannu enää tehrä toist samal taval.