Jaa-a! Nyy tul vihroste luettuu tää Jan Fennellin kirja: "Koulutan koirani". Se herätti kyl paljo ajatuksii, sekä selvennyst et sit taas toisaalt ihmetystki.

1238610031_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fennellhä o iha maailmankuulu koiriekouluttaja ja paljo saanu onkelmakoiriiki "etikettikelposiks". Mää ny tähä häne koulutusmetodiis sen enempii puutu, ku ei ol oikeest mistää valtavist onkelmakoirist koskaa tarvinnukka hualt pittää. Mut jottai asioit iski "silmii".

Koko tää Fennellin teoria häne mukkaas perustuu siihe, mite suret laumoissas toimiva. Valitettavast kirjast ei löyry minkäällaissii viittauksii siihe, mist hän näät tiarot sit ova keränny. Mää ny perustan omii lausuntoi kans yhre ammatikses koirie kans touhuavan, eli Johanna Tammialan koulutussanomaha, ku tiärän, et hänel ainaki o omie teorioitte tueks uussimppii tutkimustuloksii vapain elävist susilaumoist sekä luannollisist koiralaumoist. Vanhat susitutkimukset ku ovav vaa vankein olevist susilaumoist, jois siis laumahierarkia ja koko elinala o vähä niinku hätätilantees: liija piän reviiri, liija paljo eläimii, liija vähä ruakkaa... Eli siit saa käsityst siit, mite lauma toimii poikkeustilantees, ei siit, mite lauma toimii normaaliste, ku saava rauhas omie tarpeitte kans häärii. Se, mitä Jan täsä kirjas kertoo, mones kohtaa viittaisis siihe, et vertaa koirie kouluttamist ja kotioloi vankisusie tutkimustuloksihi.

Tärkkiää pitäis ol, et koirie päivärutiinit pysyisisivä mahrollisimma samallaisin, et koirie sisäne kello o tarkka - koska "lauman elämä muuttuu kaiken aikaa"... Siis hä? Mä en vois tul enempi toisellaisee päätelmähä täst asiast. Onneks ei ol vaa yht ja ainut oikkiaa koulutusmenetelmää... Mä oon tarkotuksellisest vaihrellu ulkoilu- ja ruaka-aikoi, ettei koiril tulis mittää tarkkoi kellonaikoi, millo orottava jottai tapahtuvaks. Ku jos orottava, eiväkkä saakkaa toivomuksias täytettyy, voisisiva helpommi joutuu ristiriitatilanteisihi toisteski kans. Siis koiralaumassaha osa laumast häviää saalistusreissuil vaihteleviks ajoiks ja sit siält kotiutuva, ku kotiutuva. Eihä ne laumas kellost kattele, et sori, annetaa sen peuran nyy mennä, ku saalistusaika men joo, lähretää kottii... Hmm.

Sit hänel o se periaate, et alfapari syä ain enste. Tääki ojjo vanhaa tiatoo, eli vapais hyvijohretuis laumois pennut syävä enste, tai jos ova kovi piänii, sit näit ruakkivat koirat syävä enste, ku oksentava pennuil sit osan ruuvast. Johtaja syä viimitteks. Johtajaha vastaa siit, et ruakaa o tarpeeks koko laumal. Kaikellaiset eleruakinnat ja tällaset siis vahvistava enempi omistajan omaa maailmaa ja johtajuusajatust, ku mitä koirie miälikuvaa. Ja jos oikkee huanost käy, koton o joku koira, joka päättää, et toi johtaja ei hyvi hommias hoira, ku ei tua eres tarpeeks ruakkaa laumal, ku sen täytyy ain enste ahmii parhaat palat poijes...

Ja asia mikä toistuu monest kirjas o: "kaikki koirat uskovat olevansa oman laumansa johtajia". Eli koiranomistajie olis jatkuvast seurattava koiras tekemissii sil silmäl tai jos o usseemppii koirii, näitte keskinäissii arvojärjestyksii ja korostettava omaa johtajuuttas jollain ihmekonstein.  Tätä mää en kyl allekirjot lainkka. Oon ehrottomaste sitä miält, et harva koira oikeest haluu johtajam pallil. Näitäki toki o olemas, mut yleensä kotikoira o varsi tyytyväine, jos joku muu hoitaa hommat, se ottaa johtajuure vaa siinkohtaa, ku se kattoo, ettei muut vaihtoehtoo ol olemas. Jan sanoo myäs: "Koira on ohjelmoitu elämään yhteisössä, jossa johtajuusasema kyseenalaistetaan koko ajan". Tää pittää paikkaas vankituil laumoil tehrys tutkimukses, mikä siis koskee lauman hätätilaa, mis alfa ei kerta kaikkiaa ihmiste aiheuttaman reviirinpiänennyksen takii pysty toimimaa luannollisel taval. Normaalitilantees lauma ei koskaan kyseenalasta alfan arvovaltaa, jos johtotehtävät o hoirettu kunnol (lauma saa ruakkaa, niil o pesäpaikka, niil o turvalline olo).

Lisäks Fennellil o joku periaate, et perheesee tulevil uusil koiril yks rauhottava ele olis hymyily. Sitä mää en kyl ymmär lainkka. Vaiks osa koirist onki oppinu siihe, et hymy ei tarkot ihmiste taholt mittää pahaa, ni kaik koirat eivä sitä ymmär. Koiran kiälel hampaitte näyttämine o uhkaava ele, eli jollei koiraa tunne, ei tosiaankaa kannat sil hampait ruvet näyttämähä ehron tahro. Tämän takii jokkut koirat ova käyneet lapsiinki kii, ku tuleva innol, kiljue ja heilue ja hymyille tai jopa naurae kovaste viaraan koiran "pääl". Koira siis luulee, et lapsi hyäkkää ja pualustautuu.

Yks käytännö esimerkki hänel ol, et ol joutunu lopettamaha kaks rakast lemmikkiäs ja kottitullessas sit het omat koirat kävivä toistes kimppuhu. Selitys ol, et lauma katto hänet nii huanokuntoseks, et hän ei koirie miälest ollu kykenevä johtamaha laumaas enää. Eli siis johtajan tarkkaavaisuus laumahierarkkiaha ol herpaantunu ja het alko johtajuustaistelut... Ei oikkee käy omaan lokiikkaha tääkää. Tai en ainakaa haluu kouluttaa omii koirii siihe, et jos ittel joskus o heikko hetki (mitä elämäs on tosiaanki jo meijänki kohral mont kerttaa tullu vastaha - koirienki kans), ni sit alkais taistelut koirie keske. Meil saa rauhas ihmiset itkee ja ol omis maailmoissas, eikä koskaa ol sen takii mittää rähinöit tullu. Monest ovak kyl sit tullu lähel rauhottavii eleitäs jakamaha.

Fennell myäs kehottaa koiranomistajii olemaa hoitamat koirie turkkei yhtaikaa. "Jos koirat näkevät, että yksi laumanjäsen nostetaan muun lauman yläpuolelle, niille tullaan välittäneeksi tulenarkaa viestiä. Niille kerrotaan, että ko. koiran asemaa on nostettu. Siitä seuraa, että kun koira sitten lasketaan maan tasalle, muut koiratoverit ovat yhtäkkiä epävarmoja sen asemasta laumassa ja haastavat sen melko todennäköisesti taisteluun." Siis HÄH? Meil o ain kaikkie koirie turkit hoirettu yhres tilas, olkkaris. Toiset nostettu silityslauram pääl tehtyhy telineesee, toiset otettu sylihi soffal, toisii harjattu lattial. Eikä siis KOSKAAN oo ollu mittää vaikeuksii ollu lattial laittaes.

Täst erellisest tul miälehe myäs se, ku sanotaa, et joskus voi tul koton tappelu, jos perheen toine koira/kissa o käyny eläinlääkäris ja sit tulee siält kotti, ku kotonoleva ei enää tunne tätä lääkärinhajust kaverias. Ei ol sellast tullu myäskää meil koskaa vastaha. Ain ova kaik vastas, ku joku tulee, mut kaik kyl ova iha ystävällismiälissii. Äänekkäit ova, mut innostuksest, ei muust syyst. Tää ny ei kuulu tähä kirjaha sinänsä, mut tul aasinsiltan miälehe. Fennellhä käy "tutustumisrituaalin" omie koirieski keske ain läpitte, ku tuleva kotti poissaoloj jälkkee. Mum miälest se kuullostaa oikeest sekä hassult et hankalalt.

Nii ol kummallissii asioit kirja täyn, et ol pakko pääst purkamaa ittee tännekki. Näi Kadii orotelles ja tiätyt varmistukset sovittun (tutustuttamine koirat toisiis pualueettomal maaperäl), on kyl iha varma olo, et kaik menee hyvi. Tän yhre tutustuttamisej jälkkee sit ei enää omal laumal mittää toisii tutustuttamissii tarvit. Ei koirat iha tyhmii ol, ja harvemmi nii lyhytmuistissii, etteivä muistais ketä o ketäki.

Nyy nukkumaha! =o)