Ovikello soi, koirat rämähti hirmusee haukkuhu. Ei oltu kuultu, et pihal olisis kukkaa tullu. Mul ensmäne ajatus pääs, et oonks mää unohtanu, et joku o tulos, eikä meil ol mittää tarjottavaa ja nurkis pyärii kaik aamuj jälkkee tulleet karvakiarulaiset. Missäköhä kunnos keittiö oikkee o...

Mut eihä siin sit ollu aikaa mittää sen enemppii tehrä. Otin Kissin kainaloho, et pysyy vähä hiljasempan, ku tää neitone o se kuka kaikkei enite yllyttää muit räksyttämähä, vaiks muut jo olisisiva lopettamas. Sit jo kuistil astues näinki, et meijä etuterassil seisoskelee iha viaras vanhemp miäs ikkunoist sisäl kurkkimas ja pihal ol piän harmaa henkilöauto.

Kissi puhis mun kainalos, ku avasin ovee. "Päivää!?" - kysyvä ilme pääl. "Päivää, päivää! Kelpaisiskos teil kala? Olisis iha paistovalmiiks perattui affenoit tarjol." Aha, vai ol miäs kaloi myymäs. Auto näytti kyl iha tyhjält, ettei niit sit mittää iha hirmussii määrii kummiskaa ollu, takakontti tosin ol kii, et jos siäl joku kylmälaukku olisis ollu. En tyrmänny ajatust kuitenkaa heti, ku kalaa laitan hirmu harvo, ku poika ei pysty kalaa syämähä. Miäles rupes paistimpannul tirisevä affena houkuttelemaha. "Jaa, kelppaaks sul pankkikortti sit, ku mää en käyt käteist?"

Tul pikkane hiljasuus. "Ai, es vai?", "Juu, e!" Siin sit ol taas uus hiljane hetki. Ei kuulemma ol mittää mankelii, ku näit kaloi tulee nii harvo, ku mökilt jostai Askaisist (sano paikanki, mut eihä se mum päähä jääny) verkoil kaloi pyytää. Sit miäs kerto, et hän o iha hämmentyny, kuippaljo me ollaa tätä pihaa ja taloo muutettu, ku o ihanku viaras paikka, vaiks hän o joskus parikyt vuat sitte täsä naapuris (ei näyttäny kuitenkaa misä suunnas) asunu. "Teil o tähä terassit tullu ja kaikkee...", "No, nii o..." Ol vähä sen olone, ettei tiänny oliksnää muutokset sit hyvii vai huanoi juttui.

"Vai ei affenat kelppaa..." mutis viäl terassin rappui ales kulkiessas. Siinkohtaa mua jo hymyilytti. Koirat oliva vähä pettyneit, ku eivä saanu viarast haistel lainkka.

Siit sit men jokuse aikkaa, et plikka tul poikaystäväs kans kotti ja nii ol sokerit taas alhasel, et mikkää ei ollu hyvi. Mehuu ja muffinssii hätäruuvaks (eturuuvaks) vaa. Kummaste muuttu olotila sit ruakailuj jälkkee. Alotettii kouluist ja kiälist ja kirjoist ja kirjotuksist ja pikkuhiljaa ruvettii muistelemaha kaikellaissii vanhoi juttui. Lopultas pit oikkee käyr ettimäs kässii moksuje eskarivihot.

1251218012_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ihanii kirjotuksii, piirrusteluit ja askarteluit pullollas. Meniki tovi, ku käyttii näit läpitte.

1251218091_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Meijä rokkariha o ollu kitaristi jo eskaris. Heh!

1251218147_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Plikka taas luannolläheine mansikkatyttö.

On näät vaa kivoi muistoi kaik. Tulee iha hyväl miälel, ku käy näit ain aika ajoin läpitte! Aika kulkee iha hurjaa vauhtii.