On se täsä vähän aikaa lenkeil sattunu ja tapahtunu kaikellaist. Traktorei, puunkaatoo, rääkyvää lintuu, tyhjäst tupsahtavii miähii... Ja meil oikeest sattuu TOSI harvo yhtää mittää ja monest ei tul eres kettää vastaa. Ehkä jossai kauemppaa nährää, et joku sauvoi ulkoiluttaa tai joskus jollai o joku koiraki.

Nykku ulos menttii, näin jo, et toisest suunnast tulee valkone keskikokone koira, tiätty ulkoiluttajas kans. Me sit käännyttii kulkemaa samaan suuntaha, ettei oltais het näi lenki alus "törmäyskurssil". Muute näitte meitti lemmikkie hätie hoitelut pakkaa unohtumaha. No, pisut ehti tul hoirettuu, ku tää takan tuleva koira sit ilmotti, et heki siäl ova, ja tiätyste meijä koirat siinkohtaa toiset sit huamasisiva. Puhinaa kuulu ja nokka siirty paluusuuntaha, mukku mää vaa jatkoin kävelyy ja "mennää, mennää", ni kyllähä näät sit mukan liikkuva. Välil vaa tarkasteliva, et misä toiset kulkeva. Takantuleva pit suurimpiirteis samaa vauhtii, ettei pahemmi lähentyny, vaiks me välil pysähryttii, ku joku koirist halus mettärreunaha isommal häräl. Yhre koiran kans yks pysähryst siihe toimehe yleensä riittää, mut meil tosi harvo usseemp kökkii asioitas yhtaikaa. Vaiks onha sellastaki tapahtunu - se vaa näyttääki jo nii hassult.

Aamusi ei muutenkaa mittää pitemppää lenkkii tehrä (paitti kesäl o joskus kivamp kulkee aamuviileel, ku iltapäivän kuumuures...) ja nyy ol iha märkkääki, ni käännyttii tual sopivas mutkas takasippäi ja siält sit pit ohittaa tää valkone koira. Mää kattosi enste, et se o joku noutaja, mut se oliki joku sakemannim malline vaalee, iha lyhytturkkine otus. Tää isäntä sit pysähty oman koiras kans, ku tultii lähemmäs. Nyy ei koira sanonu mittää ja häntä iha ystävälliseste heilu, mut vet iha hurjaste sinne meihi päi - roikku pualiks tiälläki. Saatii hyvät huamenet toivoteltuu ja sit me oltii täsmälles kohral. Kadiki olisis halunnu lähempää tuttavuut kovaste tekemähä, mut olin ottanu narun nii lyhkäseks, ettei siihe ollu mittää mahrollisuuksii. Mimi orotti vaa käskyy "yli", ni pit varot, mitä suust päästää, ku Mimil ol remmi pisimmäl. Ei siin onneks kyl mittää autoliikennet siinkohtaa ollu ja iha hyvä näkyvyys, vaiks suhmuraine keli oliki. Sumu ol kummiski noussu jo ylemmäs. Sit miäs kysy, et eiks sun koirat hauku lainkaa, mite tätä kysymyst tuleeki usseste nykyää? Ihanku isommis ryhmis liikkuvie koirie pitäsis haukkuu. Sanosi, et haukkuuha ne, kaik ova haukkuilmasijoit. Omaa reviirii haukkuva ja tutuil, nii koiril ku ihmisilki. Viaraat ohittava paremmi. En ol antanu tiäv viäres tutustuu uussii koirii, etteivä ota siit tapaa, ni ei tutustuttu ny tähänkää. Ei tullu eres nimee kysyttyy. Jos olisis tual pellol tullu vastaha, ni tilanne olisis voinu olla toine. Tällasel kelil vaa em mialuuste sin men kurastamaha. Kehu sit, et hyvi ne näyttää reunas kulkeva, vaiks mont onki. Niihä ne meneeki. Sit toivotettii hyvät päiväjjatkot ja jatkettii matkaa. Meil lössi läht pikkase tahmeest liikkeel, sellast sivukävelyy, et ku olisis tehny miäl jäär tarkemppaa haistelemaa toist, mut silti kulkiva mukan, mut tää miäs ei saanu omaa koiratas mihinkää. Isommal remmivverol kuulu sellane kynsie vetoääni asfaltil, ku koira ei nostanu tassujas yhtää. Sikku päästii selväste jo kauemmas, ni sit läht tää valkonenki koira vihroste liikkeel. Ku saatais pihal se kunnolline aitaus (seki vaa rahast kii), ni voi, ku olisiski kiva Kadil saar jonku itteskokkose koirakaverin kans peuhat. Ei se iha samallaist ol näitte piänempie kans.

Uussii koirii täsä näyttää ny oleva ympäril: tää valkone, en tiär mitä rotuu, lapukoit, seisojii, pari mustaa piänt snautserii, mäykky. Ussemmat näist oon kyl nähny vaa ikkunoitte läpi, ku kulkeva täst jotenkis keskel päivää, millo me ollaa sisäl. Jokasel ku o se oma rytmi.