Varsi monellaist sitä o täsä taas sattunu - ja puhelinonkelmat jatkuvav vaa. Mut ei annet sen ny liikoi haitat. Onha sitä ennenki pärjätty ilma...
Pesasi kissoje nenujej jäljet kööki akkunoist poijes ja samal sit keksisi, et vähä aikkaa sit valmistunu verho voiski soppii siihe. Vaiks toine akkuna nyssit onki vastaavaa vail. Eikä ol lankaakaa, mil tekis.
Saa nyssit kummiski vähä aikkaa olla näi.
Isäntä kattel telkust jottai ohjelmaa, misä tekivä tiramisuu ja hää meinas, et se näytti nii herkult ja nii helpolt, et hänki kokkeilee. Sit mää meni sanomaa, et mä en tykkää tiramisust siit kaakaost siim pääl, enkä alkoholim maust, et ne pari kerttaa, ku oon tiramisuu saanu maistaa, ova kaik ollu aikas kosteit, et ei mittää hirmu herkkuu ol mummiälest ollu.
No, hänhä sit päätti, et vähä vaihtaa sit aineksii, et laittaa rommin tilal jottai amarettoo (em muist oliks se tää välttämät, mut muut ku rommii kuiteski) ja sit kaakaon tilal suklaat. Tek keksikki ite, ja taas vaihteeks ohjet silmäil vaa ja tek jottai sinneppäi. Ja niist - pirulaut - tul keksei! (en ymmärrä!) Sit keksit pit pikasest upottaa kaffe/alkoholiliuoksehe ja pistää kulhom pohjal enne juustoseost. Noh, ol sit upotettu, juu. Vaaleist kekseist tul tummii ja ne lilluva nestees. Yritettii kakkulappiol ottaa annoksii, ni kyl kauha olis ollu oikkiamp väline.
MUT jos joku tykkää Tiramisust, ni taatuste tää Tiranisuki (miks isäntä tän herkun nimes) kelpaa. Siin om meinaa taas jotenki just ne elementit, mikkä airoski Tiramisus. Koko päivän urakka ja sit ei tahtonu oikkee tehrä kauppaas. Mut tulipaha kokeiltuu.
Pesin Mimin, et sain vähä irtokarvoi poijes. Niimpal tää neitone purottaa karvojas yhäti, niinku koko kesän o tehny. No, Mimilt lähtee muutenki kaikkeist enite meijä koiruuksist karvoi ja ne ova niit hankalimmi vaatteist poistettavii, mut ny o ollu nii lämmint nii pitkään, et ihme ku karvaa viäl yleensäkki riittää.
Pyyhekuivasin Mimiv vaa ja sit toine men ilmakuivaust tehre ympär kämppää vähä aikkaa. Kissi orottel, et oliskos häne vuaro sit seuraavaks, vaiks just viimeks ol Kissi pyykis.
Sit ol aikkaa pikkase surffail, mut koneha ylikuumenee yhä, ku sisälämpötila o alkanu taas lähenee sitä kolmeekymppii. Yäl o viileemppää, mut päivisi o ollu varsi lämmint. Kissi tarkastel viäl, et josko tää ny olis täsä, vai jatketaaks pesu-urakkaa viäl.
Ja koht olttii untem mail.
Poikkinaisel koukul tul valmist aikaseks kummiski, mikäs muu, ku huivi. Nii erillaissii lankoi o, ettei niist oikkee saa mittää sukkaa tai lapassiikaa, ku pesuohjeet o nii erillaissii, puhumattakaa lankoje paksuuksist. Huivi valmistu jo illal, mut sillo ei saanu kuvaa, ku ol nii pimiää.
Yäl mää tunsi poltet lantio ulkosyrjäl, kyljes. Aamul sit suihkus käyres kattosi, ni siin o yän aikan tullu joku patti. Jonkillaine paise vissii. Kuumottaa ja polttaa niinku olis finni, mut ei se kummiskaa oikkee sellaseltakaa vaikut. Täytyy ny seurat. Kuva o lähelt otettu, ni näyttää isommalt ku se oikeest o. Pikkurillimpään kokkone se o. Pit pistää laastari siihe, ettei pikkarit hiaro. Ärsyttävä. Pääti ol menemät jalan takii lääkäril, ni nyssit näyttää tuleva lissää ihme oireit, et koht se vaa o väkisi vissii tehtävä sellanenki visiitti.
Valmistauruttii sit lisäks ystävie asuntovaunul käyntii varte. Vähä lämpökerrost ja koiraherkkuu mukkaa ja menox.
Mimi pääs täl kerttaa mukkaa. Tarkkan ku porkkana ol autos, ku koitti kattoo mihi mennää. Mentiinki sellast reittii, ettei kyl tainnu toisel olla aavistustakaa, misä liikuttii.
Jokim matkaa meijä eres kulki moottoripyäräpoliisi. Men nii hiljaksis keskel tiät, ettei päästy ohittamaankaa ja sit lopultas väisty syrjää yhrel sivutiäl ja pääst meijät ettees. Kovaste tarkkaili ympäristöö, et jottai tuntu oleva ettimäs.
Seuraava hiraste ol Liaros, ku siäl ol joku pyäräkisa menos ja siäl sit sai mennä kiäli keskel suut, et väistel niit hittaaste kulkevii kulkuneuvoi ja niitte peräs menevii hualtojoukkoi sekä viäl tiäv varsil olevii apui. Keltassii liivei ol siäl ja tääl.
Sit olttiinki peril. Nimo-nuarherra ol meit vastas ja lährettii kaunist polkuu pitki kulkemaa vaunuu kohti. Innokkaan Nimo olsis kovastte halunnu riakkuleikkeihi Mimin kaa, mut Mimihä ei pahemmi riaku. Ennemmi lyä lossei pohjaha ja komentaa muutki hiljasiks.
Mut osasha Nimo ottaa iha rauhallisestekki. Ihana killittelijä. Ja melkkest jokases vaunus ol yks tai usseemp koiruus ja haukkui kuulus siält ja täält. Nimo ja Mimi ei niitte houkutuksihi langennu, vaiks Nimo välil Mimii kovaste komentamal yrittiki leikkihi saar. Ei kyl onnistunu.
Upeel paikkaa lammen rannas olttii ja saattii syär luanno helmas. Ihanas muaros kukkakaaliiki (mist mä en siis tykkää), mitä pit oikkee ottaa lissää. Nam!
Ehrittii kaffetki juar ennenku alko pisaroit ropsimaa. Huamattii se enste lammem pinnast, olttii sevverti puitte suajas.
Ehrittii käyr mettälenkilki koirie kans. Hiljast ja rauhallist seutuu!
Aikaha humpsaht varsi noppeeste ettippäi ja sit meijä ol aika jo lähtee kottippäi. Mimiki ol sitjo sevverti poikki, et maltto maat takapenkil, eikä kiinnostunu enää kattomaa, et minne mennää. Kiitos kovaste kaikest, ihanaa, et saatii tulla viarailul!
Kommentit